Perjantaina, Tammikuun 22. 2010
Mielestäni kaikki kerjäläiset on saatava suomen kadulta pois ja palautettava kotimaahan, valitettavasti. Haitin järistyksen tukipakettia voisi suomen osalta pienentää ja keskittää enemmän rahaa kotimaahan. En nyt sanoisi että kaikki apu suomesta Haitiin kiellettävä, vaan ettei nyt aivan älyttömiä rahoja sinne laiteta. Muut maat ja yhdistykset rahaa jo aika paljon lähettävät, tarkoituksenahan ei ole rakentaa loistohotelleja takaisin vaan auttaa maa jaloilleen. Suomesta voisi nyt mennä moni työtön Haitiin auttamaan sillä 120 euron koulutuksella jonka avulla pääsee auttamaan.
Suomen kodittomiin pitää panostaa enemmän. Mietin etteikö valtio voisi tukea vaikka tuulivoimaa, jolloin saataisiin mahdollisesti lisää työpaikkoja sähköyhtiöistä ja energiaa enemmän kotimaan sisältä joka tulee halvemmaksi suomen taloudelle.
Luokassa Luokittelematon |
Maanantaina, Tammikuun 4. 2010
Pahoittelen etten ole kirjoittanut mitään pitkään aikaan. Syitä tähän on monia, mutta nyt olen taas täällä ja aikaakin löytyy enemmän.
Heti alussa uuden vuoden alla alkoi minua mietityttää ilmastosopimukset. Helsinkiin tehtiin isot valaistukset tuomiokirkolle, Eiffel-torni valaistiin Pariisissa. Taas käytettiin sähköä turhuuksiin, on hyvä tietysti juhlia vielä kuin voi.
Poliitikot tekevät sopimuksia jotka tuntuvat olevan pelkkää kulissia. Toisinsanoen matkustetaan verorahoilla ulkomaille kokoukseen, mutta siellä vaan lomaillaan ja vasta viikon päästä päästään sopimukseen.
Toinen asia minkä huomasin joulun alla oli rahakeräykset, eniten näkyi ulkomaille apua antavia keräyksiä. Mielestäni nyt kaikki apu pitäisi suunnata kotimaahan päin, ei vaan taida ihmiset tajuta kuinka pahasti asiat ovat rakkaassa kotimaassa. Työttömyys, kodittomuus, tähän voi olla syynä yksi asia, että ihmiset auttavat ulkomailla olevia lapsia mielummin kuin kotimaan aikuisia. Harmi vain, kotimaassa nuoriso voi myös huonosti, nuorisoille ei ole mitään kunnon tiloja tai keskuksia joihin voisi mennä viettämään aikaa, vaan päädytään kadulle nauttimaan alkoholia ja muuten purkamaan pahaa oloa.
Kyllähän toisaalta suomessa on nuorisokeskuksia, mutta esim minun lähelläni sinne ei edes viitsi mennä, syitä tähän on monia, yleensä aivan täynnä, riitaa haastavia ulkomaalaisia ja ei mitään tekemistä keskuksissakaan. En nyt yleistä että kaikki ulkomaalaiset haastavat riitaa, mutta nuorisokeskuksissa olen sen huomannut olevan todella yleistä.
Luokassa Luokittelematon |
Torstaina, Joulukuun 3. 2009
Tässähän pitäisi olla kohta huollissaan. Koulut ovat kohta tiukempia kuin vankilat, nykyaikana ei saa koulussa arvostella kouluruokaa opettajien kuullen tai oi olla että on jälki-istuntoa luvassa. Myös outoja sääntöjä löytyy, niitäkuin ei ole edes koulun sääntökirjassa. Opettajat ottavat valtaa haltuunsa koulussa ja toteavat vain “Rehtorin kanssa on puhuttu”.
Politiikassa tämä näkyy taas yhtenä henkilönä, nimittäin Matti Vanhanen. Suomen tasavallan presidentti on vain mallinukke joka istuu toimistossa tai huvilassa päivät pitkät ja Vanhanen hoitelee hommat.
Luokassa Luokittelematon |
Sunnuntaina, Marraskuun 29. 2009
Tervetuloa lukemaan minun blogiani. Kirjoittelen tänne lähes päivittäin päivän tapahtumista ja mielipiteistä.
Avainsanat: Perussuomalainen, ps-nuori, psnuori
Luokassa Luokittelematon |